MinnaKuusjrvi Muutoksia tarvitaan

Täydellinenkö?

Monenlaista ihmistä on tullut tavattua vaalikiertueen aikana. Viime lauantaina yksi mies tuli kysymään, olenko täydellinen. Totta kai vastasin, että pyrin täydellisyyteen, mutta en todellakaan sitä ole. Tämä mies sanoi, että olen minä täydellinen, olen täydellinen minä ja juuri oikeanlainen itsenäni. Oman itsensä arvostaminen, vikoineen päivineen, on tärkeää. Teen parhaani, että ottaisin virheistäni opiksi.

Maailma on julma. Kaikkien pitäisi olla täydellisiä, vikoja ei saisi olla. Onko itsessäni vikoja? Fyysisten vajavaisuuksien (mm. vitiligo ja keliakia) lisäksi joudun tekemään paljon töitä itseni kehittämisen suhteen. Ujoudestani olen nuoruusiästä asti yrittänyt parhaani mukaan päästä eroon. Kouluaikainen kiusaaminen jätti jälkensä. Jännitän vaalipaneeleita, esiintyminen ei ole vahvin juttuni, mutta sitäkin voin opetella.  Olen ollut välillä liiankin kiltti, en ole osannut sanoa ei. Mieheni välillä kiusoittelee siitä, kun en osaa kirota. Pahin kirosanani on ryökäle. Jos puin nyrkkiä, sekin herättää vain hilpeyttä. Pitkä pinna minulla on, mutta sitten kun mitta tulee täyteen, osaan suuttua kunnolla. Muutaman kerran elämässäni näin on käynyt.

Joskus mietin, pitäisikö politiikassa osata olla ilkeä muille. Jos pitää, silloin politiikka ei ole minun juttu. Tärkeämpää on mielestäni osata neuvotella ja pitää samalla kiinni omasta arvomaailmasta. Politiikan tekeminen voi muuttua. Jos en ole muiden kanssa samaa mieltä, miksi minun pitäisi muut haukkua tämän takia? Jokaisella on omat mielipiteensä eri asioista. Eikä edes saman puolueen sisällä voi kaikilla olla täsmälleen samanlaiset ajatukset jokaisesta asiasta. Olenko tavallisen ihmisen asialla vai puolueen? Ensin tulee ihminen ja sitten vasta puolue.

Eilen illalla otin kyytiin toisen puolueen ehdokkaan mennessämme samaan vaalipaneeliin. Mukava oli keskustella eikä haitannut yhtään, että kaikista asioista emme samaa mieltä olleetkaan. Hänkin on ensimmäistä kertaa ehdokkaana. Toivonkin, että voisimme molemmat olla vaalien jälkeen eduskunnassa. Eduskuntaan tarvitaan uutta verta. Juttelimme autossa mm. siitä, kun moni pelkästään julkisuutta hakeva ehdokas ottaa näin vaalien alla tiettyjä vaaliteemoja. Asioita, joita ei todellisuudessa ole aiemmin millään tavalla pyrkinyt edistämään, ei ainakaan täydestä sydämestään. Automatkalla tuumasimme, että meillä molemmilla on ne oikeasti sydäntä lähellä olevat asiat vaaliteemoinamme. Ei ole tarvinnut erikseen niitä keksiä.

Äänestäjät päättäkööt, haluavatko sellaiset ehdokkaat, jotka tyhjiä vaalilupauksiaan vain jakelevat vai sellaisia, jotka tosissaan maailmaa paremmaksi haluavat muuttaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset