MinnaKuusjrvi Muutoksia tarvitaan

Avin päätös perustui omistajan kertomukseen

Joitakin vuosia sitten tein aluehallintovirastoon valituksen eräästä nuorisokodista (toimi perhekodin nimikkeellä). Nuorilta saamieni tietojen mukaan nuoria kohdeltiin todella ala-arvoisesti. Henkistä väkivaltaa käytettiin. Pojat ja tytöt eivät saaneet ruokailla saman pöydän ääressä, eivät istua sohvalla vierekkäin. Tietokoneella ollessa ohjaajat yrittivät parhaansa mukaan valvoa, mitä nuoret koneella tekivät ja minkälaisia viestejä lähettivät. Kuvittelin, että Avin tarkastajat menevät paikalle etukäteen ilmoittamatta, jotta pääsisivät näkemään minkälainen tilanne siellä normaalisti on. Olin esittänyt toiveeni siitä, että myös nuoria jututettaisiin. Valitettavasti nuorten sanomisilla ei ollut Avin päätöksen kannalta mitään merkitystä. Selvätikkään nuoria ei uskottu.

Avi pyysi omistajaa antamaan kirjallisen selvityksen tietoonsa saaneista epäkohdista. Avin päätöksessä lähes joka kohdassa viitattiin omistajan antamaan selvitykseen. Päätös ei perustunut siihen, miten asiat siellä todellisuudessa oli. Löysin netistä tietoa, että paikasta oli valitettu aiemminkin. Positiivisia kommentteja oli hyvin vähän. 

Mikä merkityst tällaisella tarkastuksella on? Ei yhtään mitään, jos päätös perustuu täysin omistajan sanomisiin, olivat ne sitten totta tai tarua. Onko näin käynyt myös vanhusten hoitolaitosten kohdalla? Tarkastuksia on tehty, mutta mitään korjattavaa ei ole huomattu.

Eräs tuttavani kertoi, että hän oli pyytänyt palotarkastajaa tekemään tarkastuksen vanhusten hoitopaikkaan. Ahtailla käytävillä oli pyörätuoleja, rollattoreita yms. Eli jos syttyisi tulipalo, nämä tavarat hidastaisivat huomattavasti asukkaiden pelastamista. Palotarkastaja ei saanut kuulemma tehdä yllätystarkastusta. Tarkastuspäiväksi käytävät tyhjennetään.

Jos lailla kielletään yllätystarkastukset, laki pitää muuttaa hyvin pikaisesti. Laitoksissa pitäisi olla asiat koko ajan kunnossa, joten ihan sama, milloin sinne tarkastus tehdään. 

Yllätyskäyntejä pitää pystyä tekemään tai sitten tällaiset toimimattomat tarkastusvirastot saa lopettaa kokonaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Tiedoksi kaikille:

Kun me maksamme asiakasmaksun omasta tai lähiomaisen hoitotyöstä, niin me olemme samalla palvelun kuluttajia ja meitä koskee kuluttajansuojalaki.

Jos sote-viranomaiset eivät valvo, niin kokeilkaa kuluttaja-asiamiestä. Hänelle voi tehdä myös ilmoituksen hinta-laatusuhteeltaan huonosta tai kalliista hoidosta sähköisesti (ja anonyymistikin):

https://www.kkv.fi/Tietoa-KKVsta/asiointi/

PS. myös asiakasmaksussa/hoitolaskussa tulee olla oikaisuvaatimusohjeet oikaisuvaatimuksen tekemiseksi

Käyttäjän MinnaKuusjrvi kuva
Minna Kuusjärvi

Entäpä kun kunta maksaa nuorisokotien palveluista, ei perheet? Koskeeko kuluttajansuojalaki tällöin?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset