MinnaKuusjrvi Muutoksia tarvitaan

Kutsumus vai ei

Vuosien varrella olen nähnyt monenlaista hoitajaa työssään. Ikäviä kokemuksia sellaisista kerroista, kun on käynyt sairaalassa ystäviä katsomassa ja kaikki hoitajat ovat olleet yhtä aikaa kahvilla erittäin äänekkäästi puhuen ja nauraen. Joku potilaista oli painanut hälytysnappia, yksikään hoitaja ei pitänyt mitään kiirettä potilaan luo menemisessä. Entä ne kerrat, kun potilaiden ruoka-aikaan on joskus osastoilla vieraillut? Hoitajat saattavat rupatella keskenään kaikessa rauhassa. Luulisin, että aina löytyy niitä potilaita, jotka tarvitsevat syömisen kanssa apua. Surullisia tarinoita olen välillä kuullut, kuinka joku vanhus ei ole kyennyt itse syömään, ruoka on haettu pois ja todettu, ettei näköjään ruoka maistunut. Myös potilaan tausta vaikuttaa joidenkin hoitajien käytökseen, saatetaan olla todella töykeitä potilaalle. En voi olla miettimättä, että tällainen tulevaisuusko itseänikin odottaa, maata vuodepotilaana välinpitämättömien hoitajien hoidettavana. Isoon ääneen valitetaan, kuinka kiire hoitajilla aina on. Ja varmasti niillä hoitajilla onkin, jotka työnsä vakavasti ottavat, antaumuksella potilaita hoivaavat. 

Usein unohtuu kiittää hyviä hoitajia. Omahoitajan luona käynnit ovat olleet itselleni positiivisia kokemuksia. Hoitajalla on ollut aikaa jutella, käydä rauhassa läpi minun vaivojani. Jos johonkin ei ole osannut vastata, on käynyt saman tien lääkäriltä neuvoa kysymässä. Viime kesänä kävin ensimmäistä kertaa päiväpolilla. Systeemi toimi hyvin, hoitajan kanssa kävimme ensin perusasiat läpi, sen jälkeen jouduin muutaman minuutin odottamaan lääkärin saapumista paikalle.

Osastoillakin on onneksi myös niitä hoitajia, jotka ovat kutsumusammatissaan. Hotajan ystävällisyys näkyy kauas. Aina on aikaa jututtaa myös potilaan omaisia. Omaa mieltä lämmittää, kun vakavan tilanteen edessä näkee hoitajan silmien kostuneen. Vaikka potilaita on paljon, jokainen tuntuu olevan tällaiselle hoitajalle tärkeä.

Potilaita on monenlaisia, osa tyytyväisiä ja osa sitten niitä, jotka valittavat kaikesta. Väkivaltaisten potilaiden määrä on lisääntynyt. 

Virheitä sattuu kaikille, myös hoitajille ja lääkäreille. Tärkeintä tässä on mielestäni se, että myönnetään tehdyt virheet ja sitoudutaan siihen, että korjataan ne. Vaikea on lääkärinkään aina oikeanlaista diagnoosia tehdä. Joku potilas saattaa kertoa, että tänään on vaiva A. Huomenn valittaa vaivasta B. Kolmannella kerralla kertoo vaivasta C. Jos potilas olisi kertonut ensimmäisellä käynnillä näistä kaikista vaivoista, olisi lääkärin helpompi tehdä oikea diagnoosi heti. Pitäisi muistaa, ettei lääkärit selvännäkijöitä ole.

Kerran keskustelin terveyskeskuksessa käydessä erään vanhemman pariskunnan kanssa. Sumiaisista olivat tulleet. Terveyskeskukseen oli matkaa 30 km suuntaansa. Olivat ensin aamupäivällä laboratoriossa käyneet. Iltapäivällä olivat käymässä tarvikejakelussa, joka oli vain 1,5 tuntia iltapäivällä auki. Pariskunta ei jaksanut olla koko päivää liikenteessä, joten olivat välillä käyneet kotona. Kilometrejä kertyi yhteensä 120. En voinut olla ihmettelemättä tätä systeemiä. Miksei Sumiaisiin järjestetä omaa vastaanottoa edes kerran viikossa? Tarvikkeetkin voitaisiin toimittaa vastaanotolle. Eikö Sumiaisissa asuville vanhuksille anneta mitään arvoa? Moni on elänyt siellä koko elämänsä, nytkö pitäisi muuttaa kaupungin keskustaan palvelujen äärelle? Samantyyppisiä tilanteita on ympäri maatamme. Kuntaliitosten myötä on karsittu palveluja pois syrjäseuduilta. Monet ovat sanoneet, että liitosneuvottelujen yhteydessä luvattiin säilyttää esim. lääkäripalvelut. Ne lupaukset unohtuivat jossain vaiheessa päättäjiltä, moni kuntalainen ne kuitenkin muistaa.

"Jotka eivät milloinkaan ole olleet sairaina, eivät kykene aitoon myötätuntoon muitten onnettomuuksia kohtaan." - André Gide - 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset